4 ammattilaisen vinkkiä tapaamisen buukkaukseen

Buukkaus on äärimmäisen tärkeä vaihe myyntityössä, sillä tarvitset uusasiakastapaamisia saadaksesi myynnin kasvamaan. Listasimme 4 vinkkiä, joita noudattamalla olet tehokkaampi tapaamisten buukkaamisessa!

Ole systemaattinen

Ota systemaattisesti aikaa buukkaustyölle. Muista, ettei jokaiseen soittoon vastata, ja buukkaus vaatii aikaa ja pitkäjänteisyyttä.

Ollaksesi systemaattinen, varaa tietyt viikonpäivät kalenteristasi puhtaasti buukkausta varten. Anna muiden töiden odottaa. Lähde soittelemaan hyvällä fiiliksellä ja hyvin mietityn käsikirjoituksen kera. Kun sinulla on hyvä meininki, myös asiakkaasi kuulee sen – positiivisuus tarttuu!

Muista myös, että kylmäpuheluiden soittamisesta tulee helpompaa, mitä useammin vihreää luuria painat.

Segmentointi

Tunnista kohderyhmäsi! Tätä ei voi korostaa tarpeeksi, sillä kaiken myyminen kaikille on ajanhukkaa. Kun tunnistat oikean kohderyhmän, toiminnastasi tulee täsmällisempää, molemmat osapuolet ovat samalla kartalla, ja buukkaus on tehokkaampaa.

Mieti myös soiton kärkeä – voisiko myyntisanomaa muotoilla eri kohderyhmiä varten? Yhdellä sanallakin voi olla valtava merkitys lopputuloksen kannalta. Mieti tarkkaan, millä tavalla lähdet lähestymään asiakasta, ja koita keksiä jotain ainutlaatuista – päättäjät saavat päivittäin lukuisia puheluita, joista sinun tulee erottua eduksesi.

Valmistaudu huolellisesti

Valmistautumatta soittaminen ei tuota haluamiasi tuloksia. Kaikkein parhaat tulokset saat, kun mietit käsikirjoituksen valmiiksi puhelua varten. Buukkauksen tekemistä voikin verrata vaikka musiikin tai vieraan kielen oppimiseen – kun osaat soinnut ja asteikot tai kieliopin ja sanastoa, pystyt teorian pohjalta improvisoimaan mitä tahansa. Myös myyntiprosessissa taustalla on aina sama runko, jonka ympärille on helppo luoda parhaiten toimiva käsikirjoitus.

Ajattele koko myyntiprosessia ensimmäisestä kontaktoinnista kaupan klousaukseen saakka, ja muotoile myyntisanoma sen pohjalta. Buukkaus, kuten koko myyntiprosessi, on vahvasti psykologiaa; yhden lauseen tai jopa sanankaan merkitystä ei voi väheksyä, sillä niillä voi olla huikea merkitys lopputuloksen kannalta.

Buukkauksen klousaus

Buukkauksen klousauksen kannalta tärkeintä on puhua sopivasti. Hyvä buukkari ei rupattele liikaa eikä liian vähän. Hän saa asiakkaan mielenkiinnon heräämään ja jäämään innolla odottamaan myyntitapaamista. Mitä paremmin buukkaus on klousattu, sitä mukavampi on mennä itse tapaamiseen.

Klousauksen kannalta tärkeää on, että puhut oikean päättäjän kanssa. Varmista siis etukäteen, että puhelimen päähän löytyy henkilö, jonka kanssa pystyt hoitamaan buukkauksen jälkeen kaupat maaliin asti.

Pähkinänkuoressa:

  • Ole systemaattinen, varaa itsellesi tietyt ajankohdat buukkausta varten
  • Tunnista kohderyhmäsi – muotoile sanomaasi ja mieti uniikki näkökulma asiakkaalle
  • Valmistaudu huolellisesti – mieti käsikirjoitus
  • Puhu sopivasti – kerro tarpeeksi, mutta jätä asiakas haluamaan lisää

Mikäli kaipaat apua B2B-buukkaukseen, ota meihin yhteyttä – autamme teidät valmiiseen neuvottelupöytään!

Tarvitsetko apua myynnin kasvattamiseen?

Tutustu lisää palveluihimme