Case – PT-Design

”Heillä on siellä todella hyvä porukka soittamassa”

PT-Design haluaa tarjota asiakkailleen parasta mahdollista liikelahjapalvelua. Matchersin avulla toimintaa on voitu kasvattaa ensin asiakastapaamisten ja sitä kautta uusien asiakkuuksien kautta. Matchersin buukkareiden hyvä fiilis välittyy niin PT-Designille kuin uudelle potentiaaliselle asiakkaalle. 

PT-Design on konseptoinut tuotteitaan ja palveluitaan viime aikoina vahvasti. Yritys haluaa auttaa asiakkaitaan niin markkinointiviestin tukemisessa kuin ihmisten muistamisessa ja palkitsemisessa.

– Olemme valmiita tekemään kaikkemme, että asiakkaamme voisivat päästä vähän helpommalla, kertoo PT-Designin toimitusjohtaja Henrik Teckenberg.

– Olemme yrittäneet terävöittää ja kirkastaa sitä, mitä tarjoamme asiakkaillemme. Matchers tuli mukaan kuvioihin, kun lähdimme sopimaan meille tapaamisia. Heidän kanssaan on ollut tosi helppo tehdä yhteistyötä, Teckenberg jatkaa.

Hyvä fiilis välittyy

Matchers saa Teckenbergiltä erityistä kiitosta siitä, kuinka hyvin kommunikaatio heidän kanssaan toimii. Esimerkiksi esiteltävistä tuotteista ja palveluista sekä kontaktoitavista yrityksistä sopiminen on hänen mukaansa hyvin mutkatonta. Myös mahdolliset muutokset voidaan viedä läpi helposti.

– Heillä on siellä todella hyvä porukka soittamassa. Siellä on hyvä fiilis, joka välittyy. Soittajatiimimme on kuin osa meidän yritystämme. Näin ollen se tukee liiketoimintaamme ihan älyttömän hyvin, Teckenberg iloitsee.

Tapaamisilta syntyy uusia asiakkuuksia

Yhteistyö Matchersin kanssa on vaikuttanut merkittävästi PT-Designin liiketoimintaan. Uusia tapaamisia on saatu selkeästi aiempaa enemmän ja sitä kautta tietysti myös uusia asiakkaita.

– Matchersin panos asiakastapaamistemme järjestämisessä oli merkittävä tuossa viime syksynä ja talvena, Teckenberg toteaa.

– Kommunikaatio on toiminut välillämme hyvin ja meininki on ollut kaiken kaikkiaan hyvä. Voin siis lämpimästi suositella Matchersin palveluita kaikille, hän päättää.

Tarvitsetko apua myynnin kasvattamiseen?

Tutustu lisää palveluihimme